Kävimme Pikkuisen kanssa puheterapiassa ja tämä kerta meni tosi hienosti. Jäbä ei roikkunut ovenkahvassa vaan viihtyi tilassa koko tunnin. Puhaltelimme saippuakuplia ja teimme tuttua eläinpalapeliä, josta tulee eläinten ääniä. Lauloimme yhdessä ''Piippolan vaari''-laulua ja viitoimme eläimiä. Lopuksi vielä rakantelimme torneja, joita oli tarkoitus kumota pallolla. Pikkuiselle ei palloleikkiin suostunut vaan kaatoi tornit käsineen ja rakenteli sitten torneja kokoon uudestaan.
Seuraavaksi aiomme kotona testata esinekommunikaatiota siirtymissä: Kun tiedän, että lähiaikoina aiomme lähteä ulos, annan Pikkuiselle kengän hänen käteensä lähdön merkiksi. Kenkä kulkee mukana pukeutumistilanteeseen ja se sitten jätetään ovensuuhun kun pääsemme ulos kodista.
Meillä nämä siirtymätilanteet ovat varsin vaikeita ja siksi lähdemme testaamaan tällaista menettelytapaa.

Kommentit
Lähetä kommentti